Kirkollinen vihkiminen ja avioliiton pätevyys

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen toimitetaan useassa eri uskontokunnassa
Kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa paitsi evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa, niin myös 53:ssa muussakin rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa tai yhdistyksessä. Nämä yhteisöt tunnustautuvat kristinuskoon (= luterilaisia, helluntailaisia, vapaakirkollisia, babtisteja. ortodokseja, katolilaisia), juutalaisuuteen, islaminuskoon, itämaisiin uskontoihin tai luonnonuskontoon. Vuoden 2016 loppuun mennessä maistraatin vihkimisoikeusrekisteriin on rekisteröity jo yli 800:lle uskonnollisen yhdyskunnan jäsenelle oikeus kirkollisen vihkimisen toimittamiseen.(1)

Avioliittolain 14.2 §:n mukaan kirkollinen vihkiminen toimitetaan evankelis-luterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa taikka rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa. Avioliittoon vihkiminen on siten yhteisöllinen ja pyhä toimitus.(2)

Keskustelua samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä on käyty julkisuudessa lähinnä evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Kun n. 70 % väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, voi sitä koskevilla ratkaisuilla olla suuri merkitys myös muiden uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan. Kysymys ei siten koske pelkästään evankelis-luterilaista kirkkoa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista
Kirkkohallitus on julkaissut lokakuussa 2016 oikeudellisen selvityksen liittyen avioliittolain muuttuneisiin säännöksiin.(3) Sen johtopäätöksiin uskonnollisten yhteisöjen autonomiasta ja sukupuolineutraalin avioliittolain muutoksen tarkoituksesta samoin kuin kirkollisen avioliittoon vihkimisen toimittamisesta kirkkokunnan määräämien omien ehtojen ja muotojen mukaan voidaan pitkälti yhtyä. Sen sijaan Kirkkohallituksen tulkinta avioliittolain puuttumattomuusperiaatteesta kaipaa selventämistä.(4)

Puuttumattomuusperiaatteen tulkinnan kritiikki
Kirkkohallituksen selvityksen mukaan avioliittolain puuttumattomuusperiaate tarkoittaa paitsi uskonnollisten yhdyskuntien sisäistä autonomiaa vihkimiskäytännöissä, niin myös sitä, että julkinen valta pitäisi kirkollista vihkimistä aina pätevänä, jos vain avioliittolain 15 §:ssä säädetyt vihkimistoimituksen vähimmäisvaatimukset täyttyvät (kihlakumppaneiden yhtä aikainen läsnäolo ja myönteinen vastaus vihkijän kysymykseen tahtooko mennä kihlakumppaninsa kanssa avioliittoon sekä vihkijän toteaminen heidät aviopuolisoiksi).

Kirkkohallitus johtaa avioliittolain puuttumattomuusperiaateen vuoden 1987 avioliittolain uudistamista koskevasta hallituksen esityksen perusteluista.(5) Tässä lainaus sitä tarkoittavasta kohdasta:

”Esityksessä on omaksuttu voimassa olevassakin avioliittolaissa esiintyvä periaate olla puuttumatta uskonnollisen yhdyskunnan opillisiin kysymyksiin avioliitosta. Nimenomaisesti niille taataan [kursiv. tässä] vapaus toimittaa vihkiminen omien sääntöjensä sekä niiden määräysten mukaisesti, jotka vihkimisoikeuden myöntämisen yhteydessä mahdollisesti on annettu yhdyskunnalle. Sen sijaan julkisen vallan tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että kihlaparien käytettävissä on aina joku, jolla on oikeus toimittaa vihkiminen.” (HE 62/1986, s. 13).

Kirkkohallituksen johtopäätös ei vastaa täysin lain perustelujen sisältöä. Puuttumattomuus uskonnollisen yhdyskunnan opilliseen käsitykseen avioliitosta on kyllä selkeä ja keskeinen periaate. Mutta toinen yhtä tärkeä periaate on, että julkisen vallan tulee ”taata” eli turvata uskonnollisten yhdyskuntien oikeus toimittaa vihkiminen omien sääntöjensä mukaisesti. Lisäksi perusteluissa todetaan vielä se kolmas tärkeä seikka, että julkisen vallan tehtävänä on huolehtia siitä, että aina on käytettävissä joku jolla on vihkioikeus (tark. siviilivihkimistä), jos kihlaparia ei voida syystä tai toisesta vihkiä kirkollisesti.

Uskonnonvapauden ja tuottamuksen merkitys kirkollisessa vihkimisessä
Kirkkohallituksen tulkintaan puuttumattomuusperiaatteesta on aivan ilmeisesti vaikuttanut myös selvitystä varten lausunnon antaneiden professorien (Urpo Kangas, Tuulikki Mikkola ja Ahti Saarenpää) tulkinnat avioliiton pätevyydestä. Heidän johtopäätöksiään voidaan pitää varsin legalistisina perustuen avioliittolain vihkimistä koskevien edellä mainittujen vähimmäisvaatimusten täyttymiseen (Kangas ja Mikkola) tai haluun suojata vihkimisen välittömän oikeusvaikutuksen luonnetta (Saarenpää).(6)

Yhteistä näille professorien tulkinnoille on se, että niissä ei huomioida perustuslain 11 §:ssä säädetyn uskonnonvapauden perusoikeuden merkitystä eikä siihen perustuvaa uskonnonvapauden yhteisöllistä suojaa. Näin siis, vaikka kirkollinen avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnonharjoittamisen oikeutta (PeVL 8/2008).

Tämän uskontoon liittyvän kytkennän vuoksi olisi ollut tarpeen, että juuri siviilioikeuden professorit olisivat lausunnoissaan avanneet vihkimisen oikeudellista luonnetta tarkemmin, sillä avioliitto ei ole pelkästään yhteiskunnallinen instituutio. Vaikka vihkimistä ei pidettäisi enää oikeudellisesti kihlakumppaneiden välisenä sopimuksena, joka tehdään vihkimisviranomaisen myötävaikutuksella, kuten kolmekymmentä vuotta sitten(7), niin vihkimisessä on myös oma yksityisoikeudellinen ulottuvuutensa. Esimerkiksi tapauksessa KHO:2003:69 todettiin, että avioliittoon vihkiminen on yksityisoikeudellinen toimi, joka tehdään vihkimisviranomaisen myötävaikutuksella.

Professorien kategorinen tulkinta antaa tuen myös sellaiselle arveluttavalle toiminnalle, missä niin vihittävien kuin vihkijänkin tieten toimitetaan kirkollinen vihkimys tarkoituksellisesti vastoin oman uskontokuntansa oppia ja määräyksiä, ja kihlakumppanit saisivat toiminnalleen oikeussuojaa avioliiton pätevyyden kautta.

Kirkkohallituksen selvityksessä ei professorien tulkintojen tätä puolta kritisoida tarkemmin, vaikka kirkolliskokouksen yleisvaliokunta oli tehtävänannossaan esittänyt selvitettäväksi myös kysymyksen siitä, onko virheellisesti toimitetussa kirkollisessa vihkimisessä virheen tuottamuksellisuudella merkitystä avioliiton pätevyyteen.(8)

Avioliittoon vihkiminen sisältää siis myös yksityisoikeudellisen puolen, jota edeltää kihlakumppanien tekemä valinta kirkollisen vihkimisen ja siviilivihkimisen välillä. Koska mikään perus- tai ihmisoikeusnormi ei edellytä kirkollisen vihkimyksen saamista vastoin oman uskontokunnan määräyksiä, niin myös kihlakumppaneilla täytyy olla vastuu oman uskontokunnan määräyksien vastaisesta menettelystä. Kirkollinen vihkiminen ei ole pelkästään hengellinen toimitus, vaan avioliittolain pakottavat säännökset saavat rinnalleen myös uskonnollisen yhdyskunnan normit. Näin ollen henkilön identiteetin muutokseen liittyy tällöin myös vahva yhteisöllinen ulottuvuus.

Kun vihkiminen toimitetaan tietoisesti kirkon tai muun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan avioliittokäsityksen vastaisesti, ei vihkiminen täytä sellaisen kirkollisen vihkimisen edellytyksiä, jonka toimittamiseen papin tai vihkimisoikeuden saaneen uskonnollisen yhdyskunnan jäsenen oikeus vain ja ainoastaan ulottuu. Toisenlainen tulkinta ei vastaa oikeusjärjestyksemme kokonaisuutta ja muutoinkin vilpilliselle tai ainakin eettisesti arveluttavalle toiminnalle oikeussuojan antaminen sopii huonosti oikeusjärjestyksemme perusteisiin.

Uskonnollisten yhdyskuntien oikeussuojan tarve avioliittolain muuttuessa
Kirkollisessa vihkimisessä avioliiton pätevyyden kriteeriksi ei riitä pelkästään se, että vihkimisen avioliittolain mukaiset vähimmäisvaatimukset täyttyvät tai että ennemmin suojataan vihkimisen julkisoikeudellista vaikuttavuutta kuin vihkimisen kirkollista oikeellisuutta. Näin sen vuoksi, koska uskonnonvapaudelle tulee antaa sille kuuluva merkitys.

Sukupuolineutraalin avioliittolain säätämiseen liittyvistä valtiopäiväasiakirjoista(9) ilmenee selvästi se, että vuoden 2014 muutoksella ei tarkoitettu puuttua kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen päättää itse omista kirkollisen vihkimyksen edellytyksistä. Nyt kuitenkin jo ennen muutoslain voimaantuloa on joukko evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja jäseniä ilmoittanut olevansa valmiita kirkon määräysten vastaisiin vihkimisiin heti lakimuutoksen tullessa voimaan.

Rikoslaissa uskonrauhan rikkomisen kriminalisointi antaa oikeussuojaa sellaisia tekoja vastaan, joiden tarkoituksena on häpäistä sitä, mitä kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä.(10) Monen kristillisen yhteisön opin mukaan avioliitto on pyhä yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Uskonrauhan rikkomiseen vetoaminen ei ole kuitenkaan se oikea juridinen suunta, jota kautta tätä ongelmaa on lähestyttävä. Tässä tilanteessa uskonnollisten yhdyskuntien oikeussuojan tarve on kuitenkin ilmeinen.

Uskonnollisen yhdyskunnan määräysten vastaiset vihkimiset loukkaavat yhdyskunnan yhteisöllistä uskonnonvapautta. Koska kirkollinen avioliittoon vihkiminen on perusoikeusnäkökulmasta katsottuna uskonnonvapauden ydinaluetta, on julkisella vallalla perustuslain 22 §:n nojalla erityinen velvollisuus turvata sen toteutuminen. Parhaiten se voisi tapahtua avioliittolain 19 §:n mitättömyyttä koskevan säännöksen muuttamisella koskemaan myös kirkkojen ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan avioliittokäsityksen vastaisia kirkollisia vihkimisiä. Näin vältettäisiin tulevaisuudessa odotettavissa olevat provokatiiviset uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonvapauteen kohdistuvat loukkaukset.

 

Forum Externum ry

Pekka Lahdenperä        Jyrki Anttinen

 

 

Viiteet:

1) Ks. maistraatin avoin data ja tilastot, vihkimisoikeudet, yhteisöjen voimassa olevat vihkmisoikeudet:
http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/Mare/

2) Näin esim. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkojärjestys (8.11.1991/1055 v. 1993) 2 luku ”Pyhät toimitukset”: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055#L2. Toimituksen yhteisöllisyys ilmenee esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon vihkikaavasta, jossa todetaan vihkimisen tapahtuvan ”Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa” (Kirkkokäsikirja, Avioliittoon vihkiminen).

3) Kirkkohallituksen kirje 4/2016 kirkolliskokoukselle, asianro D/134/00.84.00/2016, 2015-00245, (jälj.
Kirkkohallituksen selvitys).

4) Kirkkohallituksen selvityksen yhteenveto, s. 16.

5) Kirkkohallituksen selvitys, s. 6, jossa viitataan hallituksen esitykseen HE 62/1986 s. 12 ja 13.

6) Lausunnot Kirkkohallituksen selvityksen liitteinä, s. 18-41.

7) Näin HE 62/1986, s. 13.

8) Kirkkohallituksen selvitys, s. 2.

9) Kansalaisaloitteen KAA 3/2013 vp käsittelytiedot: https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?
triptype=ValtiopaivaAsiat&docid=m+10/2013

10) Rikoslaki 17 luku 10 § http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L17. Suojelun kohteena
katsotaan olevan kansalaisten uskonnollinen vakaumus ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa (näin HE
6/1997, s. 127).